Kirjoittaminen auttoi minua eteenpäin surussa.

Kirjoitin paljon erilaisia tekstejä ennen ja jälkeen Perlan kuoleman. Ja kirjoitan yhä. Lyhyitä ja pitkiä. Järkeviä ja ei-järkeviä.

Kirjoittaminen on auttanut minua suuresti käsittelemään tunteita puhumisen lisäksi.

Kirjoittamalla pystyn ilmaisemaan tunteita sellaisella tavalla ja syvyydellä, johon puhuessa en aina pääse.

Aina surusta ei kykene heti puhumaan. silloin kirjoittaminen voi olla ensimmäinen ja helpompi väylä purkaa tunteita ja alkaa käsitellä tapahtunutta.

Alla kirjoitus, jonka kirjoitin ennen Perlan kuolemaa:

Tiedän, että olet jättämässä minut.

Näen sen sinun silmistä, kuulen sen sinun sielusta.

Et ole niin kuin ennen.

Minä en voi käsittää miten selviän, mutta tiedän, että minun täytyy.

Sinun vuoksesi, en voi elää kuin jokainen päivä olisi viimeinen, vaikka en tiedä yhtään kuinka kauan meillä on aikaa.

Sinun vuoksesi, minun pitää yrittää elää vaikka suru alkaa valtaamaan minut.

En päästä sitä sisälleni vielä, sen aika tulee sitten, kun lähdet.

Tapaan sitä vain salaa, yksin jäädessäni.

Minä rakastan sinua, tiedän että tiedät sen.

Se on tärkeintä.

Koska silloin minulla on rauha, kun sinä sanot, että nyt on aika.